Vienan Karjalan Latvajärven kylästä kotoisin olleen Arhippaińi Miihkalilta eli Miihkali Perttuselta tallennetuin sanoin, Sisko Pajarin sielukkaan Miihkalin muotokuvan, I.K.Inhan valokuvan sekä oman runonlaulajan ääneni myötä toivotan kaikille kansanrunouden ja –kulttuurin ystäville OIKEIN HYVÄÄ KALEVALAN PÄIVÄÄ
Tästä kuulet lauluni. [tuonpuoleinen.fi]
Laitan alle vsanat muodossa, jossa Axel August Borenius ne Miihkalilta tallensi vuonna 1877.
Mutta niitä ennen vielä hieman tarinaa Miihkalista. Hän oli maineikkaan runonlaulajan Arhippa Perttusen poika. Myös Miihkalista tuli taitava runonlaulaja. Alpo Sailon hänestä tekemä patsas löytyy sekä Vienasta että Joensuun Ilosaaresta. Miihkali sokeutui vuonna 1865. Häntä laulattivat monet kerääjät ja talteen saatiin n. 80 runoa ja loitsua, joissa on yhteensä n. 4 000 säettä.
Miihkali avioitui v. 1840 Huohvana Savinovan tyttären Palagan kanssa. Miihkalia pidettiin viimeisenä suurena runonlaulajana ja sen myötä Suomalaisen Kirjallisuuden Seura myänsi hänelle 100 markan vuosieläkkeen. Sokie-Miihkalin kasvojen kerrotaan olleen vanhanakin jalon kauniit ja hiusten aaltoilevat ja hopean väriset.
Arhippaińi Miihkali kuoli vuonna 1899 ja hautapaikka on isänsä tavoin Latvajärven Kalmosaaressa.
Arhippaińi Miihkali.
Löylyn šynti.
Ei ole löylyn löytämistä,
Lämpimän lähenömistä.
Luoš löyly, lähätäš lämmin
Läpi kuumista kivistä,
Läpi šaunan šammalista,
Kivillä kivuttomilla,
Puilla nuurumattomilla!
Puun löyly, kivośen lämmin
Kipeillä voiteikse,
Vammoilla valuvesikse.
Nyt on liian liikeh aika,
Pois pahan pakenuaika
Lehen liian liikkuośśa,
Vaššan löylyn voapuośśa.
Noušeš luontońi lovešta,
Havon alta haltieńi,
Havon alta, hattu peäštä,
Moan alta makoamašta,
Kiven alta kinnaš keäśśä.
Mist' om pulma puuttunute,
Taikie tapahtunute?
Kiveštäkö, kannoštako,
Vuoristako, voaroistako,
Vainko vienošta veještä,
Vesihiitten hinkalošta,
Lummehkorjuhten kojista,
Vainko kuollehen kojista,
Hiki männehen ihošta,
Kalmalaiśen kartanošta,
šatalauan lappiešta
Tuhatmalkośen majašta,
Vainko vatturauńivoista,
Kontien kivikoloista,
Karhun kirjokartanošta?
Veteh on vetińi hiisi,
Metśän hiisi mettśol'ahe,
Kontien kivikoloihe,
Karhun kirjokartanohe,
Kuin lienet kuollehen kojista,
Männöš kuollehen kot'ihe,
Šata lauvan lappiehe,
Tuhat malkośen majahe!

Uhrilähde ja kummituksia
Arkkola kertoo leikkineensä alueella lapsena. Silloin huhuttiin, että Leväluhdalla kummittelee, mutta se ei pelottanut. Siihen aikaan arveltiin, että ihmiset olisi tuomittu viereisellä kalliolla ja heidät olisi haudattu suohon. Paikkaa pidettiin pitkään uhrilähteenä.

– Kylällä on kuulunut, että siellä kummittelee, mutta en minä ainakaan ole ikinä nähnyt kummituksia, toteaa Arkkola.

Myös Orismalan kylällä asuva Erkki Hautala kuuli tarinoita jo lapsena. Hautala muistaa viittaukset Kalevalaan.

– Olen kuullut, että tämä kuuluisi Kalevalan Pohjolaan ja tämä olisi ollut Louhen palvelijoiden hautapaikka, kertoo Hautala.

Leväluhdan lähteet pulppuavat edelleen.


Luut nousivat pellosta

[yle.fi]