– Kansanuskon klassikot -sarjan tarkoituksena on ollut vastata folkloristien ja muiden humanistien toiveisiin. Esimerkiksi osaa alan kirjoista ei löytynyt enää kirjastoistakaan ja divareissa niistä piti maksaa satoja euroja, SKS:n toimitusjohtaja Tero Norkola kertoo.
Uudelleenjulkaisujen joukosta löytyvät muun muassa Uno Harvan Suomalaisten muinaisuskon (1948), Anna-Leena Siikalan Itämerensuomalaisten mytologian (2012) ja Julius Krohnin Suomen kansan pakanallisen jumalanpalveluksen (1894) kaltaiset klassikot.
Yksi nimi kirjasarjassa nousee kuitenkin ylitse muiden: siinä on peräti kuusi Martti Haavion teosta. Tuorein uusintapainos alun perin vuonna 1935 ilmestyneestä Suomalaisen muinaisrunouden maailma -kirjasta julkaistiin pari viikkoa sitten. Yli 400-sivuinen opus käsittelee kokonaisvaltaisesti kansanrunoutta sekä suomalaista mytologiaa ja muinaisuskoa.
[
yle.fi]