Kalevala

Mõtleb nüüd mu meelekene, ajud need aru peavad,
meel see lükkab laulemaie, suu kutsub kõnelemaie,
põlist laulu leelutama, lugu pikkada laduma.
Sõnad suussa mul sulavad, kõned muistsed keerutavad,
ise keelele ronivad, vaovad hammaste vahele.
Veli kuldne, vennikene, kaunis kasvu-kaasalane!
Lähme nüüd seltsis laulemaie, ühes seadima sõnuda,
kui nüüd kord me kokku saime, teine teisalta tulime!
Harva ühte me tuleme, harukord me kokku saame
nendes kehvades külades, madalailla Põhja mailla.

Löögem nüüd käsi kädeje, sõrmed sõrmede vahele,
laskem lauluda hüvada, pangem kõigesta paremat,
kuulda noile kuldadelle, teada teadmist-soovijaile
noorisoossa sirguvassa, hõimussa ülenevassa:
neida saaduida sõnuda, vanaaegseid värsikesi
vöölta muistse Väinämöise, alta ahju Ilmarise,
Kaukomiele mõõga otsast, Joukahaise ammu teesta,
Põhja põldude rajalta, Kalevala kõnnumailta.

Tolleaegne tehisruno või regilaul on alati kuidagi paisutatud ja konarlik tundunud :) Mõni värss on muidugi õnnestunud ka ja eks tõlkele võib mõndagi andestada. :D

_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _
Lauri Õunapuu
lauri[ät]metsatoll.ee
+372 56155559
_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

SKVR I3
1304. Uhut. Karjal. n. 87. 94.
Poavila Varahvonttańi Sirkeińi; oppinut isältään.
Alkusanat.
Oi veijon' sulasanani,
Sulasuini äitin poika,
Istukka ilokivellä,
Kiven kirjavan selällä,
5 Poajen paksun parmahilla!
Pankama käsi käteh,
Haka toisena hakah,
Ruvekkama laulamah!
Noita laulan, joita tiijän,
10 Joita ennen äiti neuvo,
Oma vanhempi opetti
Maitopartana pahana,
Piimäsuuna pikkaraissa.

SKVR I3
1284. Latvaj. Karjal. n. 109. 94.
Moiśśeińi Kuśma, Ahosia; oppinut isältään. Suku kotoisin Oulunjoelta.
Laululle lähtiessä.
Pannaha käsi käteh,
Haka toiseh hakah,
Sormet sormien lomah,
Ruvekkama laulamah,
5 Soakama sanelomah
Hyvän toisena keralla,
Kahen kasvin kumppalina!
Säveltänä myö seäntelemmä,
Suutana sovittelemma,
10 Niinkuin kahta kantelvoista,
Kolmie kovan ovie,
Veräjie on viittä, kuutta.
Avoan sanasen arkun,
Virsilippahan viritän
15 Poikki puolin polvillani,
Lauloakseni hyvie,
Parahie pannakseni.
Milläpä on lähen lavuilla,
Kuilla syillä syrvelemä?
20 Lähenkö Lapin lavuilla,
Kotapoikaisten poluilla?
Noitapa on ennen Lappi laulo,
Kotapoika poimetteli
Lassa on piennä ollessansa,
25 Paimenessa käyvessänsä.

SKVR I4
498. Akonlaksi? Cajan n. 86. 36.
Olis' laulu laulettava.
Onkos täss[ä] enne[n] oll[ut]?
Ei ol[e] tä[ssä] enn[en] oll[ut]
Eikä vars[in] vast[a] lien[e]
5 Loavullista laulajoa,
Kuvullist' on kukkujoa,
Vierellistä virkkajoa.
Oisko viinoa pikari
E[l]i kaksi kaljavettä,
10 Sanat suussani sulaisi,
Kihuoisi kielelläni,#1
Niinkuin hiilet hinkalossa,
Kekälehet kiukoassa.
Sano, veito, veiollasi,
15 Emon tuoma, toisellasi,
Sanos korvin kuullakseni,
Mielin mittoellakseni,
Tuotap' on kysyn sinulta,
Tuot' on unnalta utelen.
20 Istumma ilokivellä,
Laulupoajilla panemma
Hyvän ilt[amme] iloks[i],
Huommen kuurona kul[uksi].
Pank[amme] käs[i] kät[eh],
25 Hak[a] tois[eh] hak[ah],
Sormet sormien välihi,
Ruvennemma laulam[ah],
Soan[emma] san[elemah],
Harv[oin] yht[eh] yh[ymme],
30 Kahet tietä käyessänä,
Sen torumma tappelema,
Elämmä soan tavalla,
Viholaisen on viralla.
Sano, veit[o], vei[ollasi],
35 Em[on] tuom[a] t[oisellasi],
Sanos korvin kuul[lakseni],
Mielin mittoellakseni!
Tuotap' on kysyn sinulta,
Tuota unnalta utelen:
40 San[o], v[eito,] v[eiollasi],
Em[on] t[uoma], t[oisellasi],
Mitä sillon lauletahan,
Kuin sillon sanottanehe,
Jo met⌈än⌉ Virot#2 vikovi,
45 Kamaloipi kaikki kansa.
Voi on v[eli] v[eikkoseni],
Veikkos[eni], kaunoseni,
Suu sula sanolliseni,
Kaunis kasvikumppalini,
50 Tuota mie kysyn sinulta,
Tuot[a] unn[alta] ut[elen],
Sanos tarkkoja tosia,
Sanos korv[in] kuullakseni,
Miel[in] mitt[oallakseni]!
55 Voi v[eikko] sulos[anainen],
Sulosuinen äitin poik[a],
Suu sula sano⌈l⌉lis[eni],
Jos pa tiiet, et sanoiski,
Tuota mie kysyn sinulta.
60 Tuonne meitä miero noitu,
Salanoarat kaikki käski.
Itse noiat nuolihisi,
Tietäjät teräsi luokse!
Sorra soimelta hevoine,
65 Navetast' on nahkasarvi!
Emännältäs' ensimäksi
Kuivoa kuvelihoja,
Veripillit piipottele,
Polta parmahat emolta,
70 Revi rinnat neitosilta
Kotihis' on mäntyösi!
Jos sie et sitä totelle,
Jos et veäj[änne] väh[eä],
Luulin miesten laulavaksi,
75 Ukkosen urisovakse,
Mies laulo, järisi parta,
Jott' ei leu[at] lonkuoltu,
Eik' on hampahat hajottu.

#1 Ss:n 11-15 kohdalla sivulla on seur. ss.: (Talteri joka sanalta, Puoli puolelta sanoa, Kopeikka koko sanalta) ja: (Rahatointa laulaessa, Kukkuessa kullatointa).
#2 Sana alleviivattu.

SKVR XII2
8685. [Sotkamo.] W. M. Tervo, Metsästystietoja Kajaanin kihlakunnasta ja etenkin Sotkamon pitäjästä. Helsinki 1893. Ss. 22 -23.
[Nähtävästi tilapäistä kokoonpanoa.]
Niistä lauluista, joita ukot ennen karhun peiaissa "laulaa kurnuttivat", olen ainoastaan muutaman onnistunut saamaan, koska niitä ei enään nykyään lauleta; - panen sen tähän, vaikka se tuntuu katkonaiselta.
Lyökäämme käsi kätehen,
Liha toisehen lihahan. -
Nyt me laululle lähemme,
Virtten töille työntelemme.
5 Läksin nuorna paimenehen,
Lasna lehmien ajohon.
Lehmät kävi suota myöten,
Minä kummulla kuleksin,
Satunpa Tapion talolle,
10 Nuotiolle mustan miehen;
Tapio minulta kysyvi,
Mikä lienet miehiäsi,
Ku' kurja urohiasi,
Luulen sinut lurjukseksi,
15 Katon karjan paimeneksi.
Soitin tuohitorvellani
Kalliot tärisemähän,
Metsänneiot tanssimahan,
Ne tanssi ja maa jytisi;
20 Suvet yhty soitantaani,
Ne ulvo sekä volisi;
Korpit silloin puissa roukku,
Huuhkajat huuhattelivat,
Jänöt leikki lehvikoissa.
25 Torven soiton raikuessa,
Nousi kontio komosta,
Lauluseuran laulaessa,
Lehmänsyöjä lengon alta,
Se ärjy ja äliisi,
30 Soittoseurani vapiisi;
Minä laulan kontiolle,
Virähytän virsiäni:
"Kun sä kuulet kellon äänen,
Kalkkaran kalisevaksi,
35 Karjan ammonnan aholta,
Kätke kynnet karvohisi,
Hampahat ikenihisi,
Pane maata mättähälle,
Nurmelle mesinukalle."

SKVR I3
1344. Pohj. r. a Europ. K, n. 310. 46.
En#1 oo laulajan lajia,
Enk[ä tietäjän tekemä],
Enk' on silloin laula laaioin,#2
Enkä piustoin pitkin,
5 Kuin on suussa surman suitset
Kaglassa manalan kahlis,
Tuonen ohjat olkapäillä.
Pankamas käsi käteh,
- - -
Votin vehnäistä veroa,
10 Kato tässä kagrainenki,
Ei ollunna ohrastana.

#1 Teksti alkaa: |Enk' on sillo|.
#2 laa|j|oin: laaioin.

www.mrasilainen.com/kalevala/1_K.pdf

Mieleni minun tekevi, Aivoni ajattelevi
Lähteäni laulamahan,
Saa'ani sanelemahan,
Sukuvirttä suoltamahan,
Lajivirttä laulamahan;
Sanat suussani sulavat,
Puhe'et putoelevat,
Kielelleni kerkiävät,
Hampahilleni hajoovat....

Lyökämme käsi kätehen,
Sormet sormien lomahan,
Lauloaksemme hyviä,
Parahia pannaksemme,
Kuulla noien kultaisien,
Tietä mielitehtoisien,
Nuorisossa kasuavassa,
Kansassa nousevassa,
Noita saamia sanoja,
Virsiä virittämiä
Vyöltä vanhan Väinämöisen,
Alta ahjon Ilmarisen,
Päästä kalvan Kaukomielen,
Joukahaisen jousen tiestä,
Pohjan peltojen periltä,
Kalevalan kankahilta.

Kalevala 1:110, 2136.

Elias Lönnrot (1802–1884) liitti vuonna 1840 julkaistuun Kantelettaren painokseen 9-sivuisen nuottiliitteen Suomalaisten laulujen ja runojen nuotteja. Nuottiliitteessä on 23 laulusävelmää ja 20 runosävelmää.

[www.doria.fi]

Matkoja musiikkiin 1800-luvun Suomessa

Laitinen, Heikki (2003)

Teos käsittelee 1800-luvun suomalaista musiikinhistoriaa kansanmusiikintutkijan näkökulmasta. Kuvauksen päähenkilöinä ovat Kreeta Haapasalo (1813-1893) ja Elias Lönnrot (1802-1884). Kummankin elämästä, muusikkoudesta ja merkityksestä esitetään perustelliseen tutkimukseen perustuva uusi tulkinta. Haapasalo oli määrätietoinen talonpoikaistaiteilija, laulaja ja kanteleensoittaja, joka kiersi neljäkymmentä vuotta ympäri maata esiintyen aluksi herrasväen hoveissa, sittemmin markkinoilla ja lopuksi uutta aikakautta edustavilla laulujuhlilla. Lönnrot osoittautuu intohimoiseksi muusikoksi, jolla oli monia suurisuuntaisia musiikillisia hankkeita. Molempien vaiheet ja elämäntyö nähdään murroksen ennakointina, ennen kaikkea sääty-yhteiskunnan murenemisen ennusteena. Kumpikin liikkui herrasväen ja rahvaan välissä. Suomenkielistä kansakuntaa ja kulttuuria synnytettiin.

Kanteleella oli keskeinen asema kummankin elämässä. Haapasalon ja Lönnrotin ansiosta kantele sopeutui uuteen aikaan: soitin suureni ja kielimäärä lisääntyi. Haapasalo rakennutti esiintymismatkojaan varten yhä suurempia talonpoikaiskanteleita. Hänen aikanaan valmistuivat kanteleen historian suurimmat soittimet. Lönnrot teki viisikielisestä kanteleesta kansallissoittimen. Hänen merkillisin musiikillinen hankkeensa oli kuitenkin kromaattisen suurkanteleen kehittäminen. Lönnrot suunnitteli monia kantelemalleja ja suositteli kanteletta koulusoittimeksi. Kantelehankkeissaan Lönnrot oli todella edellä aikaansa.

Teoksen keskeinen tutkimuskohde on myös metriikka, laulun runomitta. Ensimmäistä kertaa on analysoitu uudemman kansanlaulun säkeistörakenteita. Aineistona on yli viisituhatta hengellisen ja maallisen kansanlaulun arkistomuistiinpanoa. Satojen säkeistörakenteiden joukosta kohoaa parikymmentä säkeistötyyppiä muita selvästi yleisemmiksi. Esille nousee muistinvaraisuuden vaikutus laulun rakenteisiin. Tätä kautta rekilaulusta syntyy uudenlainen näkemys. Rekimitta osoittautuu luultua monipuolisemmaksi ja dynaamisemmaksi laulunteon välineeksi. Ilmaisullisesti se on kalevalamitan veroinen. Yhdessä kalevalamitta ja rekimitta muodostavat muistinvaraisen suomenkielisen laulun suuren linjan.

Koska lähdeaineisto on hyvin puutteellista eikä vastaa nykyajan kysymyksiin, nousee tärkeäksi tutkimusmenetelmäksi tutkijan musisoiminen. Historiallisen kansanmusiikin rakenteita ja estetiikkaa on paljon helpompi tutkia ja ymmärtää, kun itse soittaa ja laulaa. Päämääränä on "kulttuurin moniäänisyyden, monimerkityksisyyden ja moniselitteisyyden säilyttämisen tavoittelu".

[trepo.tuni.fi]

rühm teadlasi on teinud Kalevala teemalise hai-tekk mänguasja, milles avaneb Lönnroti loomingu ja regivärsi ammendumatu rikkus (sest nad arendavad seda veel edasi)

[kalevala.finlit.fi]



Muudetud 2 korda. Aeg: 02.12.23 09:36 kasutaja: Timo poolt.

Venla Sykäri andis ka lühikese õpetuse, mida sellega võiks teha, aga videosalvestuse jagamisega tuleb veel oodata

Soomlased on kogu Kalevala maha laulnud

[etno.net]

Üldise Kalevala rakenduse selgitus on siin

[www.kirmus.ee]